Viime viikon torstaina sain kunnian olla viikon puhuja liikeverkostoni aamiastapaamisessa.
Kymmenen minuutin puhevuoroni aikana käsittelimme m.m. sitä miten iso apu sparraus voi olla pienyrittäjälle ja sain onnekseni käyttää esimerkkinä asiakkaani ja ryhmäjäseneni Dave, joka myy vakuutuksia.
Meillä oli Daven kanssa kunnianhimoinen projekti päästä tähtiin asti, eli laskutukseen, joka oli noin puolet korkeampi kuin mitä hänellä oli, kun aloitimme. Laskutus oli välillä vähän parempi ja välillä huonompi. Tasaista kuitenkin ei ollut ja oli havaittavissa pientä putkinäköä tekemisessä.
Yhden syksyn ja alkutalven aikana meillä oli kolme tapaamista Daven kanssa. Käsittelimme m.m. sitä miten hän tällä hetkellä saa asiakkaita, mitä on hänen palkkionsa myynnistä ja muita käytännön asioita. ”Pakotin” Davea ajattelemaan ja miettimään asioita eri näkökulmista. Suora ote Daven testimoniaalista torstaina oli ”He got me thinking outside of the box”. Löysimme myös eri tapoja mittaamaan onnistumista ja millä tavalla hän saa motivaatiota niistä… tai saiko ollenkaan?
Kun meillä oli ollut pikkasen päältä kvartaalin tauko, pidimme seurantapalaverin ja katsoimme tuloksia. Dave ei ollut ihan päässyt tavoitteeseen, mutta hänellä oli ollut useita kuukausia putkeen tasainen laskutus, joka oli hyvin lähellä meidän tavoitettamme. Ei siis ihan päästy tähtiin asti, mutta vähintään kuuhun. Tämä oli vuosi sitten ja meno jatkuu.
Daven kolme isoimmat asiat, jotka johtivat menestykseen:
- ”Thinking outside of the box”
- Menestyksen mittaaminen motivoivalla menetelmällä
- Joku, joka vähän patistaa ja pistää tekemään
Mitä mieltä sinä olet? Oletko törmännyt siihen, että pieni sparraushetki antaa energiaa ja uusia ideoita? Voit jättää kommentin tai viestin robert.rehn@fikseri.fi
PS. Voin lisätä että suhde on toiminut myös toisinpäin. Olen nykyään Daven onnellinen asiakas.
Commentaires